maanantaina, huhtikuuta 27, 2009

normaalia kaaosta, MaE

Enpä ole kerinnyt päivittää tänne mitään vuosijuhlien jälkeen. Eipä ole ilmeisesti ollut mitään sanottavaa. On ollu opetusta, flunssaa, pääsiäinen ja reissaamista - ja vappu on jo tällä viikolla! Mihin koko huhtikuu on kadonnut?

Aluetaloustiede 2 on mennyt aika lailla vanhoja latuja. En oo saanu itestäni irti niin paljon kuin toivoin, ja opiskelijat ovat olleet tässä vaiheessa kevättä jo aika uupuneita. Viimeinen luento ja oppimistehtävien tsekkaaminen ovat vielä edessä.

Väitöskirja on edennyt vaihteeksi normaalia tahtia eli eipä ole juuri edennyt. Laitoin paperin ERSA:an ja esittelin toista paperia viime viikolla seminaarissa. Kun välillä pystyin keskittymään paremmin, nyt huomaa hyvin eron tähän normaaliin keskittymiskyvyttömyyteen. Seminaarissa sain perinteisiä kommentteja mutta yritän nyt taistella eteenpäin kommenteista huolimatta.

Huumoriosastolta täytyy mainita Jytten teatteriretki Tampereelle. Kävimme katsomassa kasarimusikaalia Vuonna’85. Se oli aivan huippu! Kaameita kasarivaatteita ja alkoholihuumoria riitti! Voi olla, että rupean isona mustan pörssin kauppiaaksi, koska sain hyvään hintaan kaupaksi muutaman ylimääräisen teatterilipun.