Viime aikoina on tapahtunut niin paljon kaikkea akateemista (ja muutakin), että piti oikein tehdä blogiaiheista listaa. Kommentoin nyt ensin ihan sitä itseään eli väitöskirjan etenemistä.
Sain viime viikolla elämäni ensimmäiset pakit akateemisesta journalista. Se oli kyllä myös ihan ensimmäinen kerta, kun uskalsin tuotokseni journaliin lähettää. Professori neuvoi, että liian tasokkaaseen lehteen olen yrittämässä mutta laitoin silti ja takaisinhan se sieltä tuli.
Onni onnettomuudessa oli, että se tuli vasta kommenttikierroksen jälkeen takaisin. Sain siis läjäpäin kannustavia ja rakentavia kommentteja. Molemmat kommentoijat kannustivat jatkamaan työtä tämän paperin kanssa, koska ylikoulutuksen alueelliset erot kaipaavat vielä lisää tutkimusta. Ensimmäinen kommentaattori kiinnittää huomionsa tiettyihin sanavalintoihin ja vaatii lisää pohdintaa.
Toisen kommentaattorin kommentit olisin voinut itse kirjoittaa:
- malli on epästabiili
totta - tulokset muuttuvat aina, kun vaihdan yhdenkin muuttujan
- ylikoulutusmittarin tulokset eivät ole symmetrisiä
niinpä - ylikoulutettuja 9,6% ja alikoulutettuja 18%, vaikka pitäisi olla saman verran
- malliin valittu identifioiva muuttuja ei ole riittävän hyvin perusteltu
ylläri - todellisuudessa muuttuja on valittu yrityksen ja erehdyksen ohjaamana
Hih, onkohan se asunut täällä mun työhuoneessa, kun noin tarkkaan osasi kertoa ne asiat, joiden kanssa olen kiroillut jo useamman vuoden?
Valitusta tuli myös kielestä:
”Prior to publication in any English language journal, significant effort would be required to make this manuscript grammatically-correct.”
Joo-o, täytyy jatkaa harjoituksia enkun kanssa mutta ihan kannustava tämä ensimmäinen kokemus julkaisemisen yrittämisestä.
torstaina, maaliskuuta 27, 2008
torstaina, maaliskuuta 20, 2008
Innovaatioyliopiston alueelliset vaikutukset
Sain maanantaina kunnialla (?) aluetaloustieteen kurssin loppuun. Tenttikysymykset pitää vielä keksiä mutta luennot ja demot on nyt hoidettu. Kurssin viimeinen teema oli aluepolitiikka, jota oli aika pelottavaa opettaa. Kiitos ja anteeksi - toivottavasti ei mennyt aivopesun puolelle.
Harjoitustehtävänä opiskelijat joutuivat pohtimaan Innovaatioyliopistohankkeen alueellisia vaikutuksia. Aiheesta saatiin jopa tappelu aikaiseksi ja opelle jäi vain erotuomarin rooli. Seuraavat kysymykset jäivät kuitenkin ratkaisematta:
- Onko 1 + 1 + 1 > 3? Saadaanko yliopistoja yhdistämällä enemmän ja parempaa tutkimusta?
- Onko alueiden kehitys nollasummapeli? Onko metropolialueen taloudellinen kasvu muilta pois vai luoko se kasvua myös muille alueille?
- Saadaanko keskittämisellä enemmän talouskasvua kuin alueellisesti hajautetulla mallilla?
Ja nyt varmasti joillain meni jo pussillinen herneitä nenään, kun talouskasvu esiintyy taas kaikkein tärkeimpänä tavoitteena. Noh, olen valitettavasti kansantaloustieteilijä, joten koittakaa kestää.
Harjoitustehtävänä opiskelijat joutuivat pohtimaan Innovaatioyliopistohankkeen alueellisia vaikutuksia. Aiheesta saatiin jopa tappelu aikaiseksi ja opelle jäi vain erotuomarin rooli. Seuraavat kysymykset jäivät kuitenkin ratkaisematta:
- Onko 1 + 1 + 1 > 3? Saadaanko yliopistoja yhdistämällä enemmän ja parempaa tutkimusta?
- Onko alueiden kehitys nollasummapeli? Onko metropolialueen taloudellinen kasvu muilta pois vai luoko se kasvua myös muille alueille?
- Saadaanko keskittämisellä enemmän talouskasvua kuin alueellisesti hajautetulla mallilla?
Ja nyt varmasti joillain meni jo pussillinen herneitä nenään, kun talouskasvu esiintyy taas kaikkein tärkeimpänä tavoitteena. Noh, olen valitettavasti kansantaloustieteilijä, joten koittakaa kestää.
maanantaina, maaliskuuta 17, 2008
JYYn vuosijuhlat, Agora & Ilokivi
Viikonloppuna koitti taas mun joulu eli ylioppilaskunnan vuosijuhlat. Arvelin jo etukäteen, että juhlista tulee varmaan ihmissuhdepainotteiset ja niin kävikin. Suuria tunteita, säätämistä, pussailua, juoruilua, mustasukkaisuutta ja draamaa oli vähintäänkin riittävästi yhden vuosijuhlan tarpeisiin.
Ilta alkoi Agorassa tervehdyksillä. Sinnikkäiden mielenosoittajien ”herraleikit seis” -performanssi herätti juhlijoissa syvää kunnioitusta ja hieman hilpeyttä. Varsinainen juhla eteni puheiden, laulujen ja ruoan sekamelskassa. Minut ja muutama muu entinen puheenjohtaja oli sijoitettu kakkospöydän päähän. Jälkikäteen tuli hieman palautetta huuteluista, nauramisesta ja valokuvaamisesta. Itse olen kyllä sitä mieltä, että plaseerauksen suunnittelija otti ihan tietoisen riskin. Hieman asiallisemmin pöydässämme käyttäytyivät muun muassa Joensuun pojat. Hallituksen jäsen Juho pääsi pitämään puheen naiselle. Hän teki peliliikkeen ja puhui kumppanuudesta, ettei naisihmisten tarvitse hutkia häntä käsilaukuilla jatkoilla. Puhe oli mielestäni hyvä, vaikka jotkut pitivät sitä mitäänsanomattomana.
Ilta jatkui Ilokivessä. Bändi oli hyvä mutta tanssimaan en jostain syystä oikein ehtinyt. DJ olisi voinut soittaa vähän monipuolisempaa musiikkia. Myös vararehtori ja pastori jaksoivat jatkoille asti.
Varsinainen draama alkoi kuitenkin vasta jatkojen jatkoilla. Ensimmäisenä rupesi itkemään Lilja. Sitten itki Jarkko. Siinä vaiheessa minä söin kinkkukiusausta ja kiljuin edelleen, että tänään ette itke, kun on juhlat. Seuraavaksi Saija itkeskeli ja pääsihteeri tuli kysymään, miksi kaikki itkevät mun seurassa. Tämän jälkeen minä en enää kestänyt, joten istuin portaiden alle vollottamaan. Siinä vaiheessa Nipsu kirmasi ohi ja huikkasi, että älä itke, lähe meiän mukaan. Vain hetki sen jälkeen Nipsukin oli ruvennut itkemään. Tähän ei voi kyllä todeta muuta kuin, että hienoa, kun on saanut ylioppilaskunnasta läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi itkeäkin, kun siltä tuntuu. Itkukierroksen jälkeen lähdimme kukin parhaaksi katsomiimme osoitteisiin.
Sunnuntaina kokoonnuimme Opinkiven saunalle syömään silliä ja saunomaan.
Juhlien osuvimmat kommentit:
”Oli kyllä viimeiset juhlat teidän kanssa, kun ette osaa käyttäytyä.”
Minä, kun Teemu rikkoi konjakkilasin ja Lilja kaatoi kahvit pöytäliinalle.
”Tohon mä en ota kantaa.”
Simo parisuhteensa aikataulusta
”Nyt mentiin.”
Kirsi loppuillasta
”Vuosijuhlat menivät perinteisesti: paljon en muista ja senkin, minkä muistan, haluisin unohtaa.”
Teemu summaa juhlien vaiheita
Ilta alkoi Agorassa tervehdyksillä. Sinnikkäiden mielenosoittajien ”herraleikit seis” -performanssi herätti juhlijoissa syvää kunnioitusta ja hieman hilpeyttä. Varsinainen juhla eteni puheiden, laulujen ja ruoan sekamelskassa. Minut ja muutama muu entinen puheenjohtaja oli sijoitettu kakkospöydän päähän. Jälkikäteen tuli hieman palautetta huuteluista, nauramisesta ja valokuvaamisesta. Itse olen kyllä sitä mieltä, että plaseerauksen suunnittelija otti ihan tietoisen riskin. Hieman asiallisemmin pöydässämme käyttäytyivät muun muassa Joensuun pojat. Hallituksen jäsen Juho pääsi pitämään puheen naiselle. Hän teki peliliikkeen ja puhui kumppanuudesta, ettei naisihmisten tarvitse hutkia häntä käsilaukuilla jatkoilla. Puhe oli mielestäni hyvä, vaikka jotkut pitivät sitä mitäänsanomattomana.
Ilta jatkui Ilokivessä. Bändi oli hyvä mutta tanssimaan en jostain syystä oikein ehtinyt. DJ olisi voinut soittaa vähän monipuolisempaa musiikkia. Myös vararehtori ja pastori jaksoivat jatkoille asti.
Varsinainen draama alkoi kuitenkin vasta jatkojen jatkoilla. Ensimmäisenä rupesi itkemään Lilja. Sitten itki Jarkko. Siinä vaiheessa minä söin kinkkukiusausta ja kiljuin edelleen, että tänään ette itke, kun on juhlat. Seuraavaksi Saija itkeskeli ja pääsihteeri tuli kysymään, miksi kaikki itkevät mun seurassa. Tämän jälkeen minä en enää kestänyt, joten istuin portaiden alle vollottamaan. Siinä vaiheessa Nipsu kirmasi ohi ja huikkasi, että älä itke, lähe meiän mukaan. Vain hetki sen jälkeen Nipsukin oli ruvennut itkemään. Tähän ei voi kyllä todeta muuta kuin, että hienoa, kun on saanut ylioppilaskunnasta läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi itkeäkin, kun siltä tuntuu. Itkukierroksen jälkeen lähdimme kukin parhaaksi katsomiimme osoitteisiin.
Sunnuntaina kokoonnuimme Opinkiven saunalle syömään silliä ja saunomaan.
Juhlien osuvimmat kommentit:
”Oli kyllä viimeiset juhlat teidän kanssa, kun ette osaa käyttäytyä.”
Minä, kun Teemu rikkoi konjakkilasin ja Lilja kaatoi kahvit pöytäliinalle.
”Tohon mä en ota kantaa.”
Simo parisuhteensa aikataulusta
”Nyt mentiin.”
Kirsi loppuillasta
”Vuosijuhlat menivät perinteisesti: paljon en muista ja senkin, minkä muistan, haluisin unohtaa.”
Teemu summaa juhlien vaiheita
perjantaina, maaliskuuta 07, 2008
yliopiston vuosijuhla, päärakennus
Eilen yliopistoväki kokoontui yliopiston vuosijuhlaan. Väkeä oli aika vähän mutta onneksi Simo ”Olin muuten Jyväskylässä, niin päätin tulla” Pöyhönen ilahdutti meitä läsnäolollaan. Juhla alkoi rehtorin tervehdyspuheella, jossa puhuttiin laadusta.
Juhlapuhujana oli johtaja Anita Lehikoinen Opetusministeriöstä. Hänen puheensa oli hyvä, jos sitä pystyi kuuntelemaan hermostumatta tuottavuusyliopistoretoriikasta. Puhe käsitteli yliopistojen hallintouudistusta ja rakenteellista kehittämistä. Todellista hc-kopoa siis. Hilpeintä puheessa oli ehdottomasti se, että Lehikoisen mukaan tässä hallinnollisessa uudistuksessa on keksitty yliopiston alkuperäinen idea uudestaan ja tunnustettu yliopistojen erityisyys. Joo-o, täältä alimmalta rapulta katsottuna näyttää kyllä vähän erilaiselta. Puheen toinen mieleen jäänyt pointti oli se, että yliopistolaitos Suomessa on luotu aikana, jolloin sen vastasi alueellisiin koulutus- ja työvoimatarpeisiin. Nykyiset tieteen, innovaatioiden ja t&k-toiminnan tavoitteet tarvitsevat rakenteellisesti erilaista yliopistolaitosta. Tämähän toki tiedettiin mutta ihan reilua viimein sanoa se ääneen.
Juhlassa jaettiin myös palkintoja. Hyväksi opettajaksi valittiin lehtori Michael Coleman ja tiedonjulkistamispalkinnon sai professori Seppo Zetterberg. Professori Zetterbeg piti juhlassa hilpeän radiokuunnelman Viron historiasta. Musiikkikasvatuksen opiskelijat piristivät juhlaa Tiaisen kevätkonsertilla - titityy.
Puheiden ja palkintojen jälkeen saimme vähän evästä. Onneksi oli myös tuulihattuja, koska ilman niitä ei ehkä pärjäisi. Cocktail-osastolla ykköspuheenaihe oli Ylen alueuutisten juttu ylioppilaskunnasta, joka on sivussa yliopistoallianssin valmistelusta. Kaikki nykyiset ja entiset kopot Soilen johdolla hiiltyivät ja juhlaväelle tuli taas kerran selväksi, miten sitä korkeakoulupolitiikkaa oikeasti tehdään.
Ilta jatkui perinteisesti Sohwilla. Keskustelimme niistä oikeista juhlista, jotka ovat ensi viikolla.
Juhlapuhujana oli johtaja Anita Lehikoinen Opetusministeriöstä. Hänen puheensa oli hyvä, jos sitä pystyi kuuntelemaan hermostumatta tuottavuusyliopistoretoriikasta. Puhe käsitteli yliopistojen hallintouudistusta ja rakenteellista kehittämistä. Todellista hc-kopoa siis. Hilpeintä puheessa oli ehdottomasti se, että Lehikoisen mukaan tässä hallinnollisessa uudistuksessa on keksitty yliopiston alkuperäinen idea uudestaan ja tunnustettu yliopistojen erityisyys. Joo-o, täältä alimmalta rapulta katsottuna näyttää kyllä vähän erilaiselta. Puheen toinen mieleen jäänyt pointti oli se, että yliopistolaitos Suomessa on luotu aikana, jolloin sen vastasi alueellisiin koulutus- ja työvoimatarpeisiin. Nykyiset tieteen, innovaatioiden ja t&k-toiminnan tavoitteet tarvitsevat rakenteellisesti erilaista yliopistolaitosta. Tämähän toki tiedettiin mutta ihan reilua viimein sanoa se ääneen.
Juhlassa jaettiin myös palkintoja. Hyväksi opettajaksi valittiin lehtori Michael Coleman ja tiedonjulkistamispalkinnon sai professori Seppo Zetterberg. Professori Zetterbeg piti juhlassa hilpeän radiokuunnelman Viron historiasta. Musiikkikasvatuksen opiskelijat piristivät juhlaa Tiaisen kevätkonsertilla - titityy.
Puheiden ja palkintojen jälkeen saimme vähän evästä. Onneksi oli myös tuulihattuja, koska ilman niitä ei ehkä pärjäisi. Cocktail-osastolla ykköspuheenaihe oli Ylen alueuutisten juttu ylioppilaskunnasta, joka on sivussa yliopistoallianssin valmistelusta. Kaikki nykyiset ja entiset kopot Soilen johdolla hiiltyivät ja juhlaväelle tuli taas kerran selväksi, miten sitä korkeakoulupolitiikkaa oikeasti tehdään.
Ilta jatkui perinteisesti Sohwilla. Keskustelimme niistä oikeista juhlista, jotka ovat ensi viikolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)