keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

lomalta kotiin ja vedonlyöntikisa

Loma on nyt ohi. Oli mukava olla lomalla mutta oli ihan kiva tulla takaisin.

Töissä on vierähtänyt jo noin kolme ja puoli työpäivää, joiden aikana olen:
- vääntänyt hakemusta Akatemialle
- perehtynyt tulevan kurssin materiaaleihin ja yrittänyt tulkita professorin luentomonistetta
- kaivellut tutkimuspaperit esiin
- perehtynyt ammattiyhdistyksen sihteerin tehtäviin
- raportoinut lomasta työkavereille

Pääsin siis heti itse asiaan kiinni täällä.


Lukukauden alun (vähän venähti tosin) kunniaksi täällä on taas kisa. Monet lukijat varmaan arvaavatkin, mistä on kyse. Homman nimihän on, että minä ja Jarkko ollaan lyöty vetoa Jarkon paluusta. Tilanne on kuitenkin sen verran kinkkinen, ettemme ole pystyneet ratkaisemaan voittajaa, joten täytyy siis äänestää.

Vedonlyönnin ehdot:
Jarkon pitää muuttaa pysyvästi takaisin Jyväskylään. Mitään epämääräistä toisten nurkissa asumista tai muuta vastaavaa ei lasketa pysyväksi muutoksi.

Minä siis voitan, jos näin ei tapahdu ja Jarkko voittaa, jos tapahtuu. Panoksena on risteily.

Homman monimutkaiseksi tekee siis se, että Jarkolla on osa-aikainen työpaikka Helsingissä, joten hän opiskelee 3 päivää viikossa Jyväskylässä (ti-to), on toimitusjohtajana 2 päivää (ma ja pe) ja notkuu loppuajan Karkkilassa (la-su).

Nyt on siis äänestettävä, onko kyseessä pysyvä muutto takaisin Jyväskylään.

Äänestää voit kommenttiosastolla, mesessä, sähköpostilla, puhelimella tai kun nähdään. Jos olit paikalla vedonlyöntitilaisuudessa, saat 2 ääntä. Ilmoita äänestyksen yhteydessä, jos sinulla on omasta mielestäsi 2 ääntä. Muistini mukaan vedonlyöntitilaisuuksia oli 2, joista ekassa lyötiin vetoa ja toisessa sovittiin panoksesta ja tarkennettiin ehtoja. Kahden äänen äänioikeuteen riittää, että on ollut toisessa paikalla. Muilla on yksi ääni per hlö. Äänestää voi seuraavat pari viikkoa eli 6.2. asti.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva, että äänestys on puolueettomalla maaperällä. Tätähän voitaisiin Venäjällä kutsua demokraattiseksi päätöksenteoksi.

Minulla on kaksi ääntä, sillä olin paikalla Letkutien saunalla, kun asiasta vetoa lyötiin (yllätys yllätys).

Ääneni menee sille, että Jarkko toden totta on vakituisesti asettunut Jyväskylään. Siitä osoituksena on asunto, aktiivinen opiskelu ja muu vastaava. Ja Karkkilassa voi oikeasti olla joskus jotain tekemistä... Ei siellä vaan notkuilla...

Anonyymi kirjoitti...

Minä ehdinkin jo tästä suullisesti antaa Signelle lausunnon. Laitetaan nyt vielä tänne niin saatte dokumentoitua paremmin. Mielestäni Jarkon tulisi asua Jyväskylässä yli puolet viikosta eli neljä päivää, voittaakseen vedon. Mielestäni tämä on minimiehto, jotta voidaan puhua vakituisesta asumisesta tms. Eli tällä setillä Signe on vedon voittaja.

Anonyymi kirjoitti...

Neljä päivää muualla painaa enemmän kuin kolme päivää Jyväskylässä. Toisaalta muistelen, että alunperin vastakkain olivat vaihtoehdot jää Helsinkiin - muuttaa Jyväskylään, jolloin Jyväskylässä oloa tulisi enemmän. Lopputulemani lienee se, että pysyvän muuton ehdot eivät täyty, koska kolmella paikkakunnalla luuhaaminen jos mikä on epämääräistä. Kaksi ääntä Signen voitolle.

Anonyymi kirjoitti...

Se hyvä puoli tällaisessa nettiäänestyksessä on, että täällä näkee, ketkä OIKEESTI ovat mun kavereita ja ketkä eivät.
Pitää myös ottaa huomioon, että tällä äänestyksellä ei voida asiaa ratkaista, sillä alkuperäisessä vedossa puhuttiin myös, että asumisen pysyvyyttä määrittelee yhtenä seikkana se, että asuu vähintään vuoden Jyväskylässä. Ja toukokuun jälkeenhän olen täällä sitten 7 päivää viikossa.
Eli käytännössähän asia voidaan ratkaista oikeastaan vasta aikaisintaan loppusyksystä...
:D

Signe kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Signe kirjoitti...

Joo, arvasin, että tämä menee saivarteluksi joka tapauksessa mutta en viitsinyt ihan jokaista porsaanreikää vielä tukkia...

Ensin jäin miettimään tuota Helsinkiin jäämistä (Signe voittaa) vs. Jyväskylään palaamista (Jarkko voittaa). Jos se menee kirjaimellisesti noin, niin silloinhan kumpikaan ei voita - siis jos nykytilaa ei lasketa pysyväksi asumiseksi Jyväskylässä.

Ja toinen on tämä vuoden määräaika. Se on ihan tosiasia ja vahvistan, että näin sovittiin. Itse tulkitsen niin, että mun voitto voidaan todeta jo nyt. Jos et ole palannut pysyvästä nyt, niin et voi myöskään asua pysyvästi täällä koko vuotta (jos siis vuosi on kalenterivuosi). Jarkon voitto sen sijaan voidaan ratkaista vasta myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs jos tähän ottaisi tällaisen institutionaalisen lähestymistavan? Eli kysymykseni kuuluu, mikä on kotikunta ja kenen kunnallisvaaleissa sitä sit puuhastellaan?

Anonyymi kirjoitti...

Ihan helkkarin yksinkertaista: jos asumispäiviä Jyväskylässä on vähintään 18 kalenteripäivää kuukaudessa, asuupi mies Jyväskylässä ja jos ei ole, niin sitten ei asu. Ennen toukokuuta siis.

Ja jos oikein muistan, niin oli paikalla Letkutien saunalla, joten saan 2 ääntä, jos se nyt sattui olemaan oikea saunareissu. Vanha ihminen kaikkea jaksa muistaa. Mutta koska äänestän erityisen mielelläni, kannattaa ainakin vaatia kahta ääntä!

Anonyymi kirjoitti...

Eekulle:
Olen kirjoilla Karkkilassa. Ollut koko ikäni, riippumatta siitä, missä olen vakituisesti asunut.

Etuusihmiselle :) :
Olen Jyväskylässä 4 yötä viikossa (ma-pe), eli käytännössä olen 20 päivänä viikossa Jyväskylässä.

Asia siis lienee selvä ja loppuun käsitelty? :)

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä Jarkko voittaa toistaiseksi (loppuvuodestahan ei tiedä). Onhan sillä koti täällä, niinhän se itsekin blogissaan voimakkaasti todisti.

Anonyymi kirjoitti...

Jarkko, millä logiikalla 4 yötä viikossa = 20 päivää kuukaudessa? Kun eihän sillä missä yönsä viettää ole välttämättä suuresti tekemistä sen kanssa, missä sitä päivänsä viettää, eikös?

Meinaan jos päiviä lasketaan, niin ne on sit päiviä eikä öitä.

Mutta voittamiseen en ota vielä kantaa, etenkin kun on kohta kuukausi Jyväskylässä kuulemma "asuttu" mutta miestä ei oo näkynyt vielä missään.. enkä ole ainoa! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kirsi kulta, sanoin, että olen 20 päivänä täällä, en 20 päivää.

Etuusihminen osaa ehkä tulkita paremmin... :)

Ja en oo nähny sua, kun en ole käynyt Sohwilla.. Mut jos se palvelu on siellä niin huonoa kuin väitätte, niin ehkä jätän väliin...

Oma koti on maailman paras paikka.

Anonyymi kirjoitti...

Hei tää keskustelu on nyt ihan turha. Tyyppi on karkkilalainen.