Viikonloppuna koitti taas mun joulu eli ylioppilaskunnan vuosijuhlat. Arvelin jo etukäteen, että juhlista tulee varmaan ihmissuhdepainotteiset ja niin kävikin. Suuria tunteita, säätämistä, pussailua, juoruilua, mustasukkaisuutta ja draamaa oli vähintäänkin riittävästi yhden vuosijuhlan tarpeisiin.
Ilta alkoi Agorassa tervehdyksillä. Sinnikkäiden mielenosoittajien ”herraleikit seis” -performanssi herätti juhlijoissa syvää kunnioitusta ja hieman hilpeyttä. Varsinainen juhla eteni puheiden, laulujen ja ruoan sekamelskassa. Minut ja muutama muu entinen puheenjohtaja oli sijoitettu kakkospöydän päähän. Jälkikäteen tuli hieman palautetta huuteluista, nauramisesta ja valokuvaamisesta. Itse olen kyllä sitä mieltä, että plaseerauksen suunnittelija otti ihan tietoisen riskin. Hieman asiallisemmin pöydässämme käyttäytyivät muun muassa Joensuun pojat. Hallituksen jäsen Juho pääsi pitämään puheen naiselle. Hän teki peliliikkeen ja puhui kumppanuudesta, ettei naisihmisten tarvitse hutkia häntä käsilaukuilla jatkoilla. Puhe oli mielestäni hyvä, vaikka jotkut pitivät sitä mitäänsanomattomana.
Ilta jatkui Ilokivessä. Bändi oli hyvä mutta tanssimaan en jostain syystä oikein ehtinyt. DJ olisi voinut soittaa vähän monipuolisempaa musiikkia. Myös vararehtori ja pastori jaksoivat jatkoille asti.
Varsinainen draama alkoi kuitenkin vasta jatkojen jatkoilla. Ensimmäisenä rupesi itkemään Lilja. Sitten itki Jarkko. Siinä vaiheessa minä söin kinkkukiusausta ja kiljuin edelleen, että tänään ette itke, kun on juhlat. Seuraavaksi Saija itkeskeli ja pääsihteeri tuli kysymään, miksi kaikki itkevät mun seurassa. Tämän jälkeen minä en enää kestänyt, joten istuin portaiden alle vollottamaan. Siinä vaiheessa Nipsu kirmasi ohi ja huikkasi, että älä itke, lähe meiän mukaan. Vain hetki sen jälkeen Nipsukin oli ruvennut itkemään. Tähän ei voi kyllä todeta muuta kuin, että hienoa, kun on saanut ylioppilaskunnasta läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi itkeäkin, kun siltä tuntuu. Itkukierroksen jälkeen lähdimme kukin parhaaksi katsomiimme osoitteisiin.
Sunnuntaina kokoonnuimme Opinkiven saunalle syömään silliä ja saunomaan.
Juhlien osuvimmat kommentit:
”Oli kyllä viimeiset juhlat teidän kanssa, kun ette osaa käyttäytyä.”
Minä, kun Teemu rikkoi konjakkilasin ja Lilja kaatoi kahvit pöytäliinalle.
”Tohon mä en ota kantaa.”
Simo parisuhteensa aikataulusta
”Nyt mentiin.”
Kirsi loppuillasta
”Vuosijuhlat menivät perinteisesti: paljon en muista ja senkin, minkä muistan, haluisin unohtaa.”
Teemu summaa juhlien vaiheita
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Miksi kaikki itkivät? Multa on tämä episodi mennyt täysin ohi..
Sulla oli varmaan silloin muuta puuhaa ;-)
Itkemisen syyt olivat varmaan erittäin sekalaiset ja epäselvät. En tiedä omalta osaltanikaan, miksi itkin. Pääsihteerille kuitenkin vakuutin, etteivät mitkään itkut liittyneet varsinaisesti juhliin vaan ihan muita juttuja itkeskeltiin.
Kiitos Signelle olkapäästä. Käsittääkseni on terveellisempää ystävän kanssa kyynelehtiä kuin yksin kotona. Onneksi emme joudu niin telemään. Ja minulla oli tosi vanhoja itkuja rästissä, että kukin läsnäolleista voi olla aivan varma, ettei tiristänyt pisaroita minusta:)
Lähetä kommentti