torstaina, kesäkuuta 11, 2009

uusi yliopisto - vaikka väkisin

Nyt tulee vaihteeksi korkeakoulupoliittista valitusta.

Uusi yliopistolaki on loppusuoralla mutta meidän yliopistossa se on jo otettu käyttöön. Oon ollu jo aiemmin huolissani uuden lain täytäntöönpanosta nimenomaan Jyväskylän yliopistossa mutta viimeinen viikko on ylittänyt kaikki odotukseni.

Viime viikolla tuli tieto, että väliaikainen kolleegio kokoontuu ensi viikolla. Se kokoontui siis eilen. Kolleegion asialistalla oli hallituksen jäsenten lukumäärä ja eri ryhmien edustus hallituksessa. Jäsenten lukumääräksi esitettiin seitsemään henkilöä, joista kolme olisi ulkopuolista, 2 proffaa, 1 muun henkilöstön edustaja ja 1 opiskelija. Joo-o.

Sen lisäksi niillä oli jo nimet ulkopuolisiksi jäseniksi. Täh?

Ja vielä oli sellainen ajatus, että väliaikainen kolleegio valitsisi elokuussa uuden lain mukaan uuden hallituksen koko seuraavaksi neljän vuoden kaudeksi. Uskomatonta. Jos tämä linja ei ole lainvastainen, niin se on ainakin vastoin hyvää hallintoa.

Kaikki edellä mainitut vaiheet olisin ehkä vielä kestänyt mutta viimeisenä niittinä oli vaalien aikataulu. Henkilöstön edustaja uuteen yliopiston hallitukseen valitaan vaaleilla, joiden ehdokasasettelu päättyy 30.6. ja vaalipäivä on 12.8. Tämä meni nyt kyllä jo kiusanteon puolelle! Eihän täällä ole silloin ketään asettamassa ehdokkaita eikä äänestämässä!

Olen kuullut, että muissa yliopistoissa olisi oikeasti mietitty henkilöstön ja opiskelijoiden osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia. Meillä on nähtävästi mietitty vain, miten ne saadaan minimoitua.

Ei kommentteja: