tiistaina, syyskuuta 04, 2007

ERSA 2007, Cergy

Pääsimme eilen kohtalaisen sujuvasta kotiin Pariisista. Syksy ja sen myötä fuksit olivat reissun aikana vallanneet kampuksen.

Järjestelyt Pariisissa vastasivat odotuksia eli homma ei juuri toiminut. Ohjelmaan oli tungettu sekaisin kaikki abstraktit, jotka oli lähettetty tammikuussa. Alkupuolella kongressia sessioissa oli yleensä yksi tai nolla esiintyjää mutta kuitenkin runsaasti yleisöä. Loppua kohden esiintyjiä oli paremmin paikalla mutta yleisöä ei enää napannut, koska ikinä ei voinut etukäteen tietää, mitä sessiossa tapahtuu.

Plenumit olivat ihan hyviä – ainakin siltä osin, kun niitä kävin kuuntelemassa. Sain myös muutamia uusia ideoita ja oli jännää nähdä livenä tyyppejä, joiden ajatuksia oli lukenut. Lounaat olivat onneksi ihan kunnollisia: paahtopaista tai kanaa ja monenlaisia salaatteja. Illallinen perjantaina sen sijaan oli rimanalitus. Eipä paljon naurattanut kippailla seisten pikkuruisesta lasista erittäin järkyttävää kurkkukeitto-tzatsiki-votka –yhdistelmää.

Perjantaina juuri ennen illallista oli mun eka esitys korkeakoulujen kaikista ”ylimääräsistä” palveluista. Esitys ei mennyt kovin hyvin. Enkku ei sujunut mutta toisaalta eipä siellä oikein kuulijoitakaan ollut. Session kaksi muuta paperia eivät liipanneet edes läheltä mun aihetta. Italian keskuspankin jamppa esitteli italialaisten asenteita ja yks japanilainen kertoi valtionyritysten yksityistämisestä. Yleisöä oli ruhtinaalliset 5 henkeä – kaikki japanilaisia! Niin, ja lisäks yksi kreikkalainen setä, joka tulee aina juttelemaan, vaikka en ymmärrä hänen enkku-saksa-kreikka -sekoituksesta mitään.

Toinen esitys oli ohjelmassa lauantaina iltapäivällä muuttoliikesessiossa. Mun paperi käsitteli maistereiden muuttoliikettä. Jouduin aikas kovatasoiseen seuraan. Minun lisäkseni sessiossa esiintyivät Gunther Maier, Uwe Blien ja Peter Nijkamp, joista kaksi ensimmäistä on varsin nimekkäitä tutkijoita ja viimeksi mainittu jotakuinkin guru. Oma esitys meni ihan hyvin ja sain kannustavaa palautetta.

Kuvaraporttia reissusta luvassa lähiaikoina…

Ei kommentteja: