maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Maurin think tank

Ei, kyseessä ei ole Itsevaltiaiden jakso vaan ihan tosijuttu.

Sain joku aika sitten ministeri Pekkarisen avustajalta kutsun keskustelutilaisuuteen. Kutsu tuli muillekin aluetaloustieteen tutkijoille tänne meidän tiedekuntaan. Muut nuoret naiset jäivät töihin tekemään tärkeämpiä hommia, joten lähdin tänään sitten proffan ja neljän miestohtorin kanssa tapaamaan ministeriä.

Tapaamisen aiheena oli aluekehitys ja aluepolitiikka. Epäilin, että ministeri varmaan enempi haluaa testata omia näkemyksiään ja vähempi kuunnella meitä mutta saimme kyllä ihan hyvin puheaikaa. Proffa alusti alueellisesta kehityksestä ja ministeri puhui uusista ohjelmista. Keskustelimme innovaatioyliopistosta ja kasvukeskuksista. Lopuksi ministeri lanseerasi ajatuksen innovaatiotorista.

En oikein tuntenut oloani kotoisaksi tässä keskustelukerhossa ja ihmetys vain kasvoi, kun kaikki ryhtyivät nyökyttelemään samassa tahdissa. Itse olisin halunnut vain pyöritellä päätäni mutten kehdannut. Tilaisuus päättyi ihmeelliseen tuottavuusyliopiston ja kepulaisen aluepolitiikan ylistykseen. Molemmat mun ehdottomia suosikkeja – huh huh! Toivottavasti en joudu loppuiäkseni Maurin think tankin listoille.

Ei kommentteja: