tiistaina, joulukuuta 09, 2008

pikkujoulut x 2, Ilokivi

Pikkujoulukausi jatkuu...

Perjantaina oli meidän tiedekunnan henkilökunnan pikkujoulut. Viime vuonna olimme Nightwishin keikalla Paviljongissa ja tänä vuonna meidän tiedekunnan ukoista koottu bändi soitti Ilokivessä. Onkohan tällä kenties joku yhteys talouden suhdannevaihteluihin? Ruoka oli Ilokivessä onneksi hyvää ja juomaakin riitti. Bändi soitti seurueemme asiantuntijan mielestä hyvin mutta muiden mielestä liian kauan ja liian kovaa. Mä poistuin paikalta jo ennen yhdeksää kotiin flunssaa parantelemaan mutta osa porukasta jaksoi ihan valomerkkiin asti. Illan kulusta olen kuullut hyvin vaihtelevia raportteja, joten enpä rohkene niiden perusteella vetää mitään johtopäätöksiä.

Lauantaina oli perinteiset JYYn pikkujoulut Ilokivessä ja tietysti itsenäisyyspäivä. Koin riittävän ihmeparantumisen sain raahattua itseni Ilokiveen... ja siitä se sitten lähti. Ilta oli pitkä ja hauska. Aluksi oli aika laimea tunnelma mutta kyllä se siitä korjaantui, kun Linnan juhlat saatiin pois alta. Musiikki oli ihan hyvää, vaikka en ihan kaikkia bändin biisejä ymmärtänytkään.

Edelleen hieman ihmetyttää JYYn hallitusten (2008 ja 2009) paikallaolo - tai paremminkin poissaolo. Tällaiset vanhat tädit kuten minä (ja Kirsi) jouduttiin siellä riehumaan, kun nuoremmista ei irronnut. O-P ja Mikke juhlivat kyllä ihan ansiokkaasti mutta mitään jatkoja ne eivät saaneet aikaiseksi, oijoi.

illan kysymys
Missä kaikki on?

illan katastrofi
Joku pölli lantringit!

illan lausunto
”Ei O-P:llä ainakaan koskaan oo menny tyttöystävä ylioppilaskunnan edelle.”
Alina Savolainen

illan pari
Jarkko & Jarkko
...vaikka muutama muukin pari ansaitsisi kyllä maininnan mutta voi mennä ehkä liikaa juoruamisen puolelle...


EDIT 15.12. klo 21.25: yksityiskohtia poistettu asianomaisen henkilön toivomuksesta. Vastaavaa sensurointia ei tule tapahtumaan enää jatkossa, joten koittakaa kestää - ei tätä blogia oo pakko lukea, jos ei huumorintaju riitä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Luotettavalta taholta saadun tiedon mukaan Big Brother aikoo perustaa JYYn takia ihmissuhteessaan kärsineiden vertaistukiryhmän.