tiistaina, toukokuuta 15, 2007

paluu arkeen, MaE

Euroviisut on nyt riehuttu ja raportoitu, joten on täytynyt sopeutua normaaliin työntekoon.

Tilastokeskus tekee kaikkensa, ettei tutkimus täällä etenisi. Nyt puuttuu tosin enää noin 6 muuttujaa aineiston päivityksestä mutta kun puuttuvien listalla on seutukuntaluokka, niin eipä niillä muillakaan tee mitään. Eilen askartelin puoliso-osan kuntoon ja lisäsin aineistoon 13 riviä, jotta rivejä olisi oikea määrä eli 363 643. Oli todella koulutusta vastaavaa työtä etsiä, mistä välistä rivit puuttuvat.

Tänään meillä oli oppiainepalaveri. Nykyään sinne kutsutaan kaikki ja kaikki olivatkin kiitettävästi paikalla. Laitoimme ensi vuoden opetukset järjestykseen. Mulle allokoitiin aineopintojen seminaarin menetelmäharjoitukset. Vielä ei ole käsitystä, mitä ne sisältävät. Esittelimme myös tänä keväänä toteutettuja kursseja ja keskustelimme opetusmenetelmistä. Oli tosi hyvä palaveri! Keskusteltiin oikeasti ja vähän jotain päätettiinkin.

Ei kommentteja: