Pääsimme viimein reissusta kotiin aika monen mutkan kautta, joten tässä vielä loppureissun vaiheet. Valokuvia tulee myöhemmin.
Oma esitykseni lauantain viimeisessä sessiossa viimeisenä meni ihan hyvin. Session puheenjohtajasta oli erityisen hauskaa, että ”we finished this congress with a finnish paper”. Haa haa. Esitykseni ei ollut kovin erikoinen mutta mielenkiintoinen teema ja hyvä data saavat yleisön aina syttymään. Olisi pitänyt muistaa yleisön reaktiot edellisistä vuosista, että olisin hermoillut vähän vähempi. Kysymyksiä, kommentteja, käyntikortteja ja lukuvinkkejä tuli iso kasa.
Kun akateeminen osuus oli viimein saatu kunnialla loppuun, minäkin pääsin relaamaan. Konferenssi-illalliset järjestettiin Liverpoolin katedraalissa, joka on aivan uskomattoman hieno paikka! Ruoka oli hyvää, seura vielä parempaa ja palvelu pelasi.
Ilta jatkui varsin pitkään. Kovin tarkkaa selostusta en sen vaiheista voi tänne sattuneesta syystä kirjoittaa - lähinnä siis siksi, etten muista kovin paljon. Teemu Jaatisen legendaarista kommenttia lainaten: ”Paljon en muista ja senkin, minkä muistan, haluaisin unohtaa”. No, ei oikeesti :-) Oikeesti harmittaa ainoastaan, että suosikkikengästä jäi kanta jonnekin Liverpoolin yöhön.
Lyhyiden unien jälkeen tankkasimme aamiaista ja lähdimme lentokentälle. Nuokuimme lentokentällä noin neljä tuntia ennen kuin pääsimme koneeseen. Sitten nuokuimme koneessa, joka pysyi tiukasti maassa, noin kolme tuntia ennen kuin pääsimme takaisin terminaaliin ja sieltä hotelliin. Lentokone siis hajosi (broke down). Aika monta kertaa kyselimme, onko tämä nyt ihan oikeasti totta, kun muiden vastoinkäymisten lisäksi siis melkein koko Suomen ERSA-delegaatio (mm. 2 proffaa) oli kanssamme siellä jumissa. Saimme lopulta uudet lennot ja pääsimme kotiin noin 13 tuntia myöhässä.
Reissussa opin, että
- skotlantilaiset ovat jo tehneet ne korkeakoulutuksen alueelliset indikaattorit
- uhoaminen etukäteen (esim. otan kyllä sitten ihan rauhallisesti tai en varmaan jaksa kenenkään seuraa) on kohtalaisen typerää, koska silloin voi käydä ihan päinvastoin
- olen nössö tai minulla on omatunto tai molempia
- Ibizavitsit ja viskivitsit eivät ole enää viidennellä kerralla proffien mielestä hauskoja
Epäselväksi jäi kuitenkin,
- missä vaiheessa se meininki sillä tavalla repesi?
- kuinka pitkään tällaista menoa ja näin lyhyitä yöunia olisi jaksanut?
- kuinka pitkä matka sinne Mansesterin keskustaan oikein on?
Kaikista vaiheista, myöhästymisestä ja univeloista huolimatta tämä oli sekä akateemisesti että sosiaalisesti paras ERSA-matka. Kiitos koko matkaseurueelle ja Finnairille! Tapaamme ensi vuonna Puolassa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
..jaa että kuinka pitkään tällaista menoa ja näin lyhyitä yöunia olisi jaksanut? Tutkijana perehdyin jälleen kerran tähän ah niin kiintoisaan aiheeseen, ja minulla onkin aivan uutta "Empirical evidence from United States" ;-) Ja vastaus on, että tasan tarkkaan niin kauan kuin kongressia kestää, no ehkä maksimissaan kaksi pvää lisää New Yorkissa tai muussa post-conference tour -kohteessa..
P.S. Omatunto on hyvä pakata aina reissuun kuin reissuun mukaan, se on ihan oikeasti hyvä kaveri
- missä vaiheessa se meininki sillä tavalla repesi?
No tuhon siemenet oli jo kylvetty aiemmin uhoamisen yhteydessä. Kyseessä oli itsensä kumoava ennuste, jonka lausuja halusi vapauttaa ajatuksensa vanhasta painolastista. Ennusteen jälkeen maailma oli avoin ja toimintamalliin tuli pieni muutos mutta ei kuitenkaan niin suurta ettei vertalukohtaa aiempaan löytynyt. Henkisesti rentouttava ei aina ole fyysisesti niin rentouttavaa...
- kuinka pitkä matka sinne Mansesterin keskustaan oikein on?
Vajaat 10 mailia. Valitettavan lähellä!
hih, itse kyllä syytä repeämisestä punaviiniä ja korvia, koska jossain siinä kohtaa se repesi...
Lähetä kommentti