tiistaina, lokakuuta 30, 2007

tutkijanelämää, MaE

Yksi tutkimuspaperini täyttää tässä kohta kolme vuotta, joten olen päättynyt saada sen viimein valmiiksi. Noh, en nyt ihan kolmea vuotta ole samaa paperia kirjoittanut mutta samasta teemasta eri versioita kylläkin. Onneksi viime aikoina on ollut aika vähän oheisohjelmaa, joten olen jopa ehtinyt keskittyä paperin kirjoittamiseen.

Outoa tässä hommassa on, että unohdan huomattavan määrän asioita, kun keskityn tutkimukseen, vaikka sekalaisia menoja on huomattavasti vähemmän. Olen muun muassa unohtanut palauttaa kirjaston kirjat ja maksaa laskut. Ilmeisesti on päänsisäinen kovalevy ollut kovassa käytössä.

Lisäksi olen ihmetellyt, miten paperin viimeisten rivien kirjoittaminen voi olla niin uskomattoman vaikeaa. Vaatii ihan hirveää puserrusta saada homma rutistettua loppuun. Vein tänään paperin proffalle luettavaksi mutta keksin koko ajan lisää asioita, joita pitää vielä tarkastaa.


Sosiaalinen elämä on tosiaan ollut viime aikoina hiljaisempaa mutta onneksi marraskuussa on meidän tieteentekijöiden yhdistyksen 40-vuotisjuhlat. Minun hommakseni (hallituksen nuoremmasta päästä) tuli kutsukorttien askartelu ja postitus. Hih, koulutusta vastaavaa työtä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jee! Homma etenee! Siis eteenpäin tarpomaan vaan!
Terveisin Maijastiina alias mummo hangessa