tiistaina, marraskuuta 28, 2006

juoruilua, Opinkiven sauna

Olin sopinut Liljan kanssa, että mennään kopo&sopo -pikkujouluihin juoruilemaan saunan pukuhuoneeseen. En kuitenkaan kehdannut mennä pelkkiin pikkujouluihin, joten menin ensin kopovaliokuntaan. En ole käynyt siellä pitkään aikaan ja olo olikin vähän niin kuin olisi katsonut Kauniita ja rohkeita pitkän tauon jälkeen: jutut olivat ihan samat. Keskustelimme kielikursseille pääsemisestä - hohhoijaa. En halua mitenkään mollata kopovaliokuntaa, koska se on ollut minulle tosi tärkeä aikoinaan mutta ei sitäkään määräänsä enempää. Valitsimme valiokunnan uudeksi puheenjohtajaksi Jarno Parttimaan. Onnittelut Jarnolle! Ja erityiset hurraukset mahtavasta kannatusjoukosta!

Kun kokous oli ohi, pääsimme saunajuomien ja eväiden ääreen. Aloitimme Liljan kanssa juoruilun välittömästi ja juttua riittikin Jarkosta, Juhasta ja elämästä yleensä. Jarkosta selvisi kaikenlaista jännittävää mutta itse se suostunut myöntämään mitään. Pääsimme lopulta myös saunan puolelle.

Saunan jälkeen pähkäilimme tulevaisuuttamme ylioppilaskunnassa, kun Liljan luottamustehtävä päättyy ensi viikolla. Rupesi näyttämään siltä, että saunomme siellä vielä 10 vuoden päästä kuten esikuvamme. Siitähän se homma sitten repesi ja linjasimme vastaisuuden varalle, miten aiomme toimia tässä uudessa tehtävässämme ylioppilaskunnassa. Niitä linjauksia en nyt tässä voi paljastaa mutta eivätköhän ne selviä kaikille ihan pikapuoliin. Tuomas ja Jarkko osallistuivat ajoittain keskusteluun mutta saimme ne onneksi jutuillamme peloteltua pois saunan pukuhuoneesta. Kun radiosta tuli vielä Britneytä, niin ilta oli jotakuinkin täydellinen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tällaisten postauksien takia blogeja kirjoitetaan ja luetaan. Omalla nimellä ja muiden omilla nimillä kerrottaessa syntyy aina parhaat kuviot. Lilja on huvittunut, Juha on kai ihmeissään ja Jarkko kommentoi varmaan, että sä puhut taas muka-suoraan muttet kuiteskaan. En oikein tiedä, pitäiskö sitä panna vai vetää turpiin.:D

Mari kirjoitti...

Tähänhän voisi jäädä koukkuun! Kirjoittele ihmeessä lisää, lukijoita varmasti riittää, sillä vanhan kaverin juttuja on aina kiva lukea ja samankaltaisia tapahtumia viime aikoina kuulunut myös Helsingin suunnalla...:)

Nimim. viikon puheenaiheena täällä päin uusi SYL-pj, oman tutkimuksen rahoitus ja kuinka ex-ylioppilaskunnan nettisivuilla tulee edelleen vierailtua päivittäin... Ja eilisiltana kapakassa kaikui se nainen, poliisi ja taksi... Säälittävääkö?