maanantaina, tammikuuta 22, 2007

JYY:n strategiatyöryhmä, Sohwi

Edustajisto valitsi syksyllä mut, Simon, Kallen ja Minnan valmistelemaan ylioppilaskunnan strategiaa. Lauantaina pääsimme vihdoin hommaan käsiksi. Otimme hpj-Jarmon mukaan porukkaan ja kokoonnuimme Sohwilla. Kevään aikana pitäisi saada aikaiseksi visio, missio ja arvot.

Kävimme ensin läpi, mitä materiaalia tarvitsemme. Mieleen muistui vanha pitkän tähtäyksen suunnitelma, joka oli silloin (1997?) varmasti ansiokas mutta nykyään se herättää hieman hilpeyttä. Suunnitelman mukaan yliopiston opiskelijamäärä ei nouse yli 9 000 ja opintotukea korotetaan ensi vuonna. Vähän uudempi paperi on Koskisen talous- ja toimintatyöryhmän (TTTR) 2004 aikaansaama SWOT-analyysi ylioppilaskunnasta. Kaivoin sen tuossa tietokoneen uumenista ja eipä ollut sekään niin järin ajan tasalla enää. Vähän jännittää, miten saadaan tehtyä sellainen strategia, joka ei vanhene ihan heti.

Seuraavaksi suunnittelemme, miten keräämme tietoa. Jarmo ja Kalle valmistelevat edustajistolle ja hallitukselle sopivia mietintätehtäviä ja keskustelutilaisuuksia. Minä ja Minna väännämme haastattelurunkoa muiden tarpeellisten ihmisten jututtamista varten. Simo keräilee muuta materiaalia. Kukaan meistä ei ole ennen vetänyt tällaista projektia mutta jokaisella oli käsitys siitä, miten sitä ei ainakaan pidä tehdä. Olen osallistunut muutamiin strategiaseminaareihin ja työryhmiin, joilla ei ollut juurikaan vaikutusta varsinaiseen lopputulokseen. Nyt haluamme edustajiston, hallituksen, työntekijät, vanhat toimijat ja sidosryhmät ihan oikeasti tähän prosessiin mukaan! Toivottavasti onnistumme siinä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

TTTR ei ole korvattavissa. Se on aina oikeassa. Todellisuudesta en tiedä.